Pelon sekaisin tuntein menimme hallille Myyn kanssa osallistuaksemme yhteistyötestiin agilityn alkeiskurssille mahdollista pääsyä varten:) Jopa neljä päivää on nyt treenattu paikalla istumista ja suuri toivo oli, että ne pienen pienet herneet aivoissa osuisivat oikeille kohdille oikeeseen aikaan...
Tämän kyseisen "luonnon lapsen" kanssa, kun ei ole edes istumista ennen harjoiteltu. Joopa joo, kenen vika;) No, tähän mennessä on tarvittu vain ja ainoastaan seisomista näyttelyissä...
Tuon pienen pirpanan aivoihin, kun ei meinannut ensin mahtua se ajatus, että hän jää tähän ja mamma menee tuonne.
Olimme sitten numero yksi ja ensimmäisenä oli vuorossa juurikin tuo pelätty luoksetulo. Rohkein mielin jätin Myyn paikalleen ja poistuin epämääräisen matkan päähän. HIENOSTI MENI!! Ei ollut aikomustakaan lähteä paikaltaan.
Seuraavaksi siirryimme häiriökoiran ympärille hieman kävelylle ja eipä tuo Myy kiinnittänyt huomioo mihinkään muuhun kuin minuun. Sitten piti leikkiä lelulla, mutta Myyn muistissa oli ainoastaan ne HERKULLISET lihapullat mamman taskussa. No okej, hieman minun mieliksi sitten malttoi leikkiä...
Viimeinen osio koostui seuraamisesta ja vieraan ihmisen luokse jäämisestä. Seuraaminen meni loistavasti kummallakin puolella, eikä tarvittu edes lihapullaa;) Kun jätin Myyn ohjaajan luokse niin ainoa intresti koiralla oli se, että mihin minä menin. Eli hyvin onnistui sekin osio:)
Lopulta sitten odottelimme hetken, että hyväksytäänkö meidät alkeiskurssille ja hienostihan siinä sitten lopulta kävi. Nyt sitten alkaa minun ja Myyn lupaava ura agility radoilla;)
Susanna
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti