Tänään aamulla mentiin sitten hallille tarkoituksena ottaa Kiralla, Nemolla ja Vendillä agilitya ja lopuksi vielä Vendillä tokoa. Taka-ajatuksena oli myös, että Myy saisi harjoitusta paikallaoloon iltapäivän yhteistyö testiä varten.
Aloitimme vauhtiradalla, joka oli käytännössä pelkkää suoraa. Otin ensimmäiseksi Kiran, jonka ensimmäinen vuoro meni pelkäksi hosumiseksi. Kira meni ohi esteistä ja pudotti rimoja. Kiran jälkeen äiti meni Nemon kanssa, mutta ei rataa. Äiti otti Nemolla putkiin lähetyksiä ja puomia. Äidin mielestä Nemo olisi mennyt paremminkin jollei olisi itse ohjannut hieman epävarmasti joissain kohdin. Vendin rata sujui tasaisen rauhallisesti eikä virheitä ollut. VAUHTIA pitää silti saada lisää.
Kiran toinen harjoitus meni jo paremmin, kun mentiin rataa. Ilmeisesti Kira keskittyy paremmin radoilla, kun on enemmän ajateltavaa. Alkaa minullakin vauhti loppumaan kesken Kiran kanssa varsinkin nyt kun selkä venähti viime viikolla. Nemon toisella vuorolla mentiin jo rataa. Suunnittelin äidille ja Nemolle lyhyehkön radan pätkän, joka sujui hyvin, pienistä takkuiluista huolimatta.
Ennenkuin esteet roudattiin pois otimme vielä eteen lähetystä hyppyesteillä Vendillä, Kiralla ja Nemolla. Kaikki tajusivat kyllä sen, että kun hyppää nätisti esteet saa lopussa palkan :)
Äiti otti Myyn kanssa paikallaoloa harjoituksen vuoksi ja se meni todella hyvin. Taitaa Myylläkin välillä osua ne herneet yhteen. Myyn kanssa kokeiltiin myös puomia, koska Myy putosi viime kesän sprinkkuleirillä puomilta. Taitaa mennä aika kauan ennenkuin Myy menee "normaalisti" puomin...
Otin vielä lopuksi Vendillä tokoa. Aloitin pujottelulla, joka ei oikein onnistunut, koska olen joskus viime talvena opettanut Vendin itsenäisesti pujottelemaan kartioita koiratanssissa. Olin käynyt, ennen Vendin ottamista halliin, viemässä hyppyesteen taakse namitarketin ja laittamassa sinne nameja. Hyppy meni ihan hyvin, eikä minun tarvinnut edes näyttää enään kädellä estettä vaan Vendi tajusi jo idean ihan itse. Lopuksi otin vielä ruutuun lähetystä ja yllätyin kuinka nopeasti Vendi oppi sen idean. Lopulta pystyin jo lähettämään Vendin merkille ja kun astuin hieman eteenpäin sen pystyi lähettämään ruutuunkin.
Ennen pois lähtöä "nollasimme" koirien päät ja annoimme niiden juosta hallissa, kun heittelimme niille leluja. Jopa Vendi innostui leikkimään ;)
Saara
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti